torstai 28. huhtikuuta 2016

Väsymys painaa

Reissun 2 raskainta päivää takana, ei mitenkään muista päivistä poikkeavia mutta väsymys painanut kokopäivän. Töissä luistaa erittäin hyvin ja huomaa että luottamus välillämme on kasvanut. Eilen tuli vaihettua Nissanin Primastariin startti, ei niin pieni homma kuin luulisi. Oli myös pari jarruremonttia. Matka takaisin asunnolle oli kyllä erittäin herkullinen, kaatamalla vettä koko matkan, piipahdin kaupassa hakemassa ruokaa ja sieltä ulos tullessa sade oli lakannut ja aurinko paistoi.

Tänään taas mielenkiintoinen ja nopea päivä, tuli asennettua peräkoukun johtosarja uuteen renaultiin, irrotettua korkeapainepumppu ja tankki transitista ja vikakoodien lukua. Mukavin mielin viikonviimestä työpäivää kohti!

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Sade on ystävä

Sateinen päivä takana ja väsymys painaa. Aamulla onneksi pääsi kuivana töihin, mutta samaa ei voi sanoa paluu matkasta. Päivä meni töitä tehdessä, tuli tehtyä diesel suuttimen vaihto ssangyong motorsin katumaasturiin, ensimmäistä kertaa kuulin kyseisestä merkistä. Tuli myös hitsattua skoda Fabian pakosarjaa ja etsittyä vikaa Nissan Primastarista. Ongelmana oli että ei käyny, vaihdettiin ohjainlaitteen rele ja vikakoodien poistamisen jälkeen lähti taas käyntiin, annettiin käydä kun yhtäkkiä sammui taas. Tämän jälkeen tehtiin useita mittauksia ja todettiin että ohjainlaite rikki. Huomenna uudestaan länkyttämään finglishiä ja toivotaan että sateet ei pääse yllättämään.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Maanantai

Railakas viikonloppu takana ja joka päivästä tulee nautittua! Viikonloppu meni taas asuntolalla hengatessa muiden asukkien kanssa.

Tänään maanantai näytti kyntensä, vaikein herätys tähän mennessä. Sängystä päästiin kuitenkin ylös ja ihan ajallaan, normaalisti aamutoimet ja matkaan, pari sataa metriä ennen työpaikkaa tuleekin muistettua että en ottanu työvaatteita mukaan. Siinä sitten päätin kuitenkin jatkaa matkaa ja käydä kertomassa tilanne työpaikalle. Onneksi sieltä löytyi ylimääräisiä haalareita joissa sitten painettiin tämä päivä. Töitä tuntuu riittävän oikein mukavasti, tuli tehtyä Fiestaan etujarrupalojen ja levyjen vaihto ja huolto vielä kylkeen. Oli myös skoda fabia johon koko pakoputken ja iskarin yläpäänvaihto. Loppuillasta tuli käytyä katsomassa vähän futista paikallisella stadionilla, johon Bjarne tarjosi liput. Vähän tylsä peli ja kylmä tappoivat fiilistä, mutta ensi kerralla paremmin! Työviikko jatkuu todennäkösesti sateisissa merkeissä.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Alkuviikon huumaa

Päivät sen kun vierii ja aika kuluu erittäin mukavasti. Pelottaa nyt jo lähtöpäivän lähestyminen, vaikka todellisuudessa puolivälikään ei ole hirveän lähellä. Töissä erittäin mukavaa nyt kun saanut juonesta kiinni. Eilen tuli vaihettua volvon v70:seen välijäähy ja jarruremontti. Joka päivälle voi merkata nämä vikakoodien lukemiset. Tänään vaihdoin fiat puntoon ohjauspylvään ja sen yhteydessä olevan sähkösen ohjaustehostimen. Loppu päivästä tuli seurailtu bussien kiekkojärjestelmän uudelleen kalibrointia. Korjaamona kyllä erittäin monitaitoinen paikka, tehdään haastavia sähkötöitä, ruiskutussuuttiem testauksia, laturien ja kompuroiden kunnostuksia, kansien plaanauksia ja lähes tulkoon mitä vaan! Monenlaista on päässyt seuraamaan ja myös tekemään! Joka päivä jotain uutta, mitälie huominen tuo tullessaan.

Viikonloppu takana

Mukavat vapaat takana, perjantai ja lauantai meni asuntolalla hengatessa. Iltaa tuli vietettyä muiden asukkaiden kanssa, oli espanjalaisia, yksi bosniasta ja yksi pakistanista. Myös kaksi Hyrian maalaria asuu samassa rakennuksessa. Tänään tuli käytyä Aalborgissa kattelemassa meininkejä. Mukavan oloinen kaupunki kaikinpuolin. Mieluisa paikka viettää aikaa ulkona, paljon kauniita puistoja joissa kävellä ja nauttia kevään lämmöstä. Tuli myös käytyä näköalatornissa katselemassa maisemaa vähän korkeammasta näkökulmasta. Huomenna taas töihin ja nauttimaan ajasta Tanskassa!

Ensimmäiset vapaat edessä

Mielenkiintoinen työviikko takana, töissä saanut jo vastuuta ja päässyt töitäkin tekemään. Työyhteisö erittäin mukava vaikka onkin iso, korjaamo puolla 6 henkilöä ja samassa rakennuksessa olevassa varaosaliikkeessä ainakin 8 ihmistä. Tauoilla tarjolla erittäin hyvää leipää ja teetä.

Korjaamohan ei ole mikään perus nyrkkipaja vaan erikoistunut sähkö- ja dieselvikoihin. Tästä siis mahdollisesti johtui töiden puute alkuviikosta, koska ei ollut päässyt jyvälle yrityksen toimintaan. Nyt vikat pari päivää ollut erittäin mieluisia ja jopa täynnä töitä. Paljon vikakoodien lukua ja mittauksia vianpaikallistamisen vuoksi, myös kesärenkaita tullu vaihettua. Tänään tuli vaihettua firman omaan peugeotin jumperiin vetoakselit molemmille puolille.

Viikonloppu suunnitelmissa Aalborgissa/Århuussissa vierailu ja Randersin iltatapahtumien seurailu.

Aluilla ollaan

Tänään päästiin jo "työn" makuun. Loputtoman pyöräilyn jälkeen,ensimmäisenä kierrettiin korjaamo ja sen kyljessä oleva varaosaliike ja vaihdettiin muutamat sanat siellä työskentelevien ihmisten kanssa. Pääsihän siinä pari huoltoa tekemään, mutta muuten aikalailla sivusta seurailua. Loppupäivästä oli kuitenkin mukavat läpän heitot joista huomasin kielimuurin ja yhtenäisyyden jään jo vähän halkeilevan. Huomenna taas aamusta nurkkiin pyörimään ja tutustumaan lisää korjaamontoimintaan.

Ensimmäinen päivä takana

Ensimmäinen päivä takana ja fiilis katossa! Matka meni ilman mitään ongelmia eikä kerennyt tylsäkään tulemaan. Tänään aamusta käytiin asuntolan johtajan juttusilla ja hoidettiin wifi-yhteydet ja pyykkituvan avaimet kuntoon. Hetki tämän jälkeen hypättiin Bjarnen matkaan ja tutustiin paikalliseen kouluun. Mielenkiintoisinta oli keskustella koulujärjestelmien eroavaisuuksista, merkittävimpänä erona on, että koulu ei saa tehdä asiakastöitä, koska paikalliset yritykset suuttuisivat tästä.

Kävimme myös tapaamassa yrityksiä joissa seuraavat viikot tulevat kulumaan. Samalla reissulla käytiin pällistelemässä paikallista jalkapallostadionia ja noutamassa pyörät käyttöömme. Loppupäivä mennyt kaupungilla seikkaillessa ja asuntolalle oleskellessa, huomenna töihin ja saa nähdä mitä ilta tuo tullessaan!

Aika kuluu jopa liiankin hyvin

Päivät edelleen erittäin mielyttäviä ja uusia asioita kokee koko ajan. Töitä on riittänyt ja kokoajan tulee opittua uutta. Keskiviikkona tuli tehtyä pari jarruremonttia, termostaatin vaihto pösöön ja kesärenkaiden vaihtoja. Torstaina purettiin muutama laturi ja paikallistettiin vikoja, tuli myös vaihdettu tiltaksin inva-nostimen ohjausmoduuli. Perjantai onkin vapaa, suorana suomennoksena Rukouspäivä. Viikonlopun sää näyttää vähän sateiselta, mutta suunnitelmana olis ainakin Århuussissa käynti ja katsoo nyt mitä vielä keksii.